Jäsentenvälinen (epävirallinen) NOME-koe ja Wirtuaali-WT


Suuren suosion saavuttanut Wirtuaali-WT tulee taas!

Auran Nuuskujen Jäsentenvälinen nome-mestaruus kisataan tänäkin vuonna epävirallisena, leikkimielisenä Wirtuaali-WT -harjoituskokeena! Tarkoituksena on aktivoida ja kannustaa harrastajia treenaamaan koiriensa kanssa rodunomaisia lajeja. Tapahtuma on avoin kaikille halukkaille, mutta vain yhdistyksen jäsenet ovat mukana kisaamassa Jäsentenvälisestä mestaruudesta.

Wirtuaali-WT alkaa pe 7.4.2023 ja kestää yhteensä viisi viikkoa. Joka viikko julkaistaan yksi tehtävä, jonka osallistuva koirakko suorittaa viikon kuluessa. Tehtävät laaditaan luokan tason mukaan. Suoritus tapahtuu videoimalla tehtävä ja palauttamalla video tehtävänannon oheen Facebookiin. Suositus on ladata videot esim. YouTubeen tai muuhun pilvipalveluun ja jakaa linkki sinne. Toki videon voi palauttaa myös suoraan FB:n kommenttikenttään, mutta siinä valitettavasti videon kuvanlaatu kärsii jonkin verran. Suoritettavia tehtäviä tulee siis yhteensä viisi. Tehtävät laatii tapahtuman tuomarit. Tehtävät suoritetaan pääsääntöisesti dameilla ja tehtävät pystyy suorittamaan ilman avustajia.

Tehtävät arvostellaan WT-sääntöjä mukaillen, luokan taso huomioiden. Koiraa saa tarvittaessa auttaa onnistumaan tehtävässä. Tuomareina toimivat Liisa Ewart, Päivikki Kiuru, Mari Koivisto, Antero Niittymäki sekä Petri Tuominen.

Luokkien parhaat palkitaan!

Koemaksu on 10 € / koira. Kokeeseen ilmoittaudutaan maksamalla osallistumismaksu Auran Nuuskujen tilille FI87 5014 0520 0047 90. Käytä viitenumeroa 8222. Lähetä maksun jälkeen sähköposti osoitteeseen aurannuuskutnome@gmail.com. Ilmoita sähköpostissa osallistuvan koiran VIRALLINEN NIMI ja luokka sekä omat yhteystietosi. Kerro myös, jos olet Auran Nuuskujen jäsen. Liitä sähköpostiin kuittikopio tai arkistointitunnus osallistumismaksusta. Ilmoittautuminen tulee tehdä viimeistään pe 31.3.2023. Kun olet lähettänyt ilmoittautumispostin, klikkaa itsesti Facebookin sivustolle Auran Nuuskut Wirtuaali-WT 2023  ja pyydä ryhmän jäsenyyttä. Toimikunta hyväksyy sinut mukaan, kun on saanut käsiteltyä ilmoittautumisesi.

Kokeen luokat:
* Pennut: koirat, joilla ikää 7.4.2023 alle 9 kk.
* Tulokkaat: koirat ( vähintään 9kk), joilla ei ole NOU1-tulosta
*Alokkaat: koirat, joilla rodunomaisista lajeista tuloksena NOU1-AVO0
* Konkarit: koirat, joilla rodunomaisista lajeista tuloksena vähintään AVO3.

Koiran saa halutessaan ilmoittaa tasoaan korkeampaan luokkaan, muttei alempaan. Haasta rohkeasti itsesi ja koirasi!

Suoritusvideoita ei saa leikellä tai muuten editoida. Videossa tulee kuulua "luonnolliset äänet", toisin sanoen musiikin liittäminen tai muu äänien muokkaaminen / vaientaminen ei ole sallittua. Koiran lähetyksessä ja damin palautuksessa tulee näkyä sekä koira että ohjaaja, muuten koiran suorituksen aikana voi zoomata halutessaan koiraan. Videon palauttamisesta määräaikana on vastuussa osallistuja. Myöhästyneistä tai puuttuvista suorituksesta tehtävän tuloksena on 0 pistettä, mutta osallistuja saa jatkaa mukana seuraavalla viikolla. Palautettua videota ei saa poistaa tai vaihtaa palautuksen jälkeen. Yhtä tehtävää kohden huomioidaan vain yksi video. 

Muistathan, että kyseessä on TÄYSIN EPÄVIRALLINEN ja LEIKKIMIELINEN tapahtuma, jonka päätarkoituksena on aktivoida ja kannustaa koiria ohjaajineen treenaamaan rodunomaisia lajeja ja pitää hauskaa!

Tervetuloa mukaan!


Jäsentenvälisen nome-kokeen säännöt.


Vuoden 2019 Alokas Hakukoneen Messenger "Kauno" kuva: Julia Gustafsson