Niina Kreivilän pakina päivän tapahtumista ja tunnelmista

Heikki Nevalaisen NOME-koulutus 4.8.2007

Hiukan Kreivilää aamu jännitti, olinhan ihka yksin pikku Veeran kanssa kahestaan. Juha kun starttasi jo perjantaina Pieäksämäelle labraatori derbyyn ja olivatkin jo löytäneet sen mielettömän hienon viikonlopun asumuksensa, iso mökki järvenrannalla... ups, se olikin sit toinen juttu... Ei sillä ettenkö nyt aamuista selviäisi koko katraan kanssakin, mut kun nyt tuo aika oli rajallinen ja minä kun en todellakaan ole mikään aamuihminen. No onneksi kotona ei ole koiristakaan, kun tuo iki-ihana Telle, joka tuolla spanielinkatseellaan tuli aamulla kertomaan, siinä vaipanvaihdon aikaan, et ei lenkillä niin väli, mutta muista MINUN RUOKANI! Keittiöön päin suuntautuvaa katsetta uhmaten puin Veeran ja laitoin rintareppuun ja sain kun sainkin koirani “takametsään” aamulenkille. Ja kas ihmettä, jäipä hiukan aamulla aikaakin, elikkäste pääsin hyvissä ajoin starttaan tuon suuren perheautoni, joka oli jo illalla (onneksi) pakattu piripintaa täyteen tarvikemyynnin kamaa, hyvä kun Veeran kanssa kyytiin mahduttiin. Antin pihalle päästyämme auto tyhjeni pika´pikaa ja Antin neuvojen mukaan parkkeerasin auton visusti roskiksen viereen, ja siin ne sit saivatkin seistä vierekkäin koko päivän kuin kaksi “marjaa” punanen ja harmaa.

Kohta puoliin saapuikin jo ensimmäinen kurssilainen mukanaan kassikaupalla lokinraatoja, no mikäs sen mukavampi jumppa aamulla oiskaan kuin lokkisäkkienheittely. No myönnetään, myönnetään en minä niihin koskenut. Kiitos muuten kaimalle linnuista, kyllä niille kaikille hyvä koti löydetään. Eikä aikaakaan kun tuo rento, hyväkäytöksinen metsien mies suoraan Enosta saapuikin paikalle. Ja hyvä kun huomenta kerittiin sanomaan, niin piha olikin jo täyttynyt kurssilaisten autoista.

Ensin Heikki muutamalla sanalla valaisi meille päivänohjelmaa, jonka jälkeen saivat kurssilaiset esitellä itsensä. Nimiä ei pahemmin tarvinnut opetella, kun puolet porukasta oli Niinoja tai Pirkkoja, joten tälläselle huonon nimimuistin omaavalle tuo kurssi oli unelma. Toisaalta taas, kun kurssille oli ilmoittautunut pelkkiä naisia, oli minun kovin vaikea mieltää, kumpi noista kahdesta raavaasta miehestä oli Anne-Mari ja kumpi Tiina. No tarpeeksi monta kertaa, kun asiaa pähkäilin ja asiaa varmistin, niin luulen päivän päätyttyä jo päässeeni asiasta selvyyteen. Koirat olivat NOME ALO2-AVO2 -tuloksen saaneista. Olipa mukaan mahtunut muutama taipparikoirakin kokeneella ohjaajalla, molemmilla kun kotona on tainnut olla KVA-koira. Yleisemmäksi ongelmaksi vakuuteltiin palautuksia, joten tätä ongelmaa lähdettiin epämääräisessä marssijärjestyksessä kulkien kohti treenipaikkaa ratkomaan. Saavutus oli kuitenkin mielestäni hyvä, kun vain muutama tällä 10 minuutin matkalla eksyi, toinen heistä taisi olla Pirkko.

Loput aamupäivästä kuluikin muistilla helpotetulla ohjaus- ja markkeeraustehtävän parissa. Valitettavasti hiukan jouduin lintsaamaan aamupäivän lopusta, kun lähdin pizzakuskia vastaan, jottei vaan ois ruoka ajanut ohi. Sainpahan siinä odotellessani kahvitkin keitettyä, joten aamusta hiukan vajavaiseksi jäänyt kahvikiintiöni sai vihdoin loput aamukofeiinintarpeestaan. Pizzat maistuikin, niin ettei jälkkärille mahoihin tilaa jäänytkään.

Seuraavaksi ohjelmassa seurasi Marja-Lean muistaminen. Sattui nimittäin niin, että pikku Veeran ja “Mummelin” synttärit osuivat samalle päivälle, joten minulla oli mielestäni pätevä syy lintsata 70-vuotisbileistä maaliskuussa. Ja koska mielestäni muistaminen oli kivempi tapahtua jossakin edes hiukan isommassa tapahtumassa, sai Mummeli nimikoidut daminsa vasta näin jälestäpäin.

Valitettavien mutkien jälkeen pääsin jälleen seuraamaan tehokkaan oloisia markkeeraustreenejä. Toisaalta näin sivusta seuraavana en millään voinut välttyä hupaisalta ajatukselta siitä, etteikö tapahtumasta tulis hauskoihin kotivideoihin varmaa voittajaa: Tööt, tööt, pam... tööt, tööt, poks ja pläts.. tööt, tööt, pam = Sorsapillillä huomio, treinerillä matala, mutta pitkä markkeeraus... sorsapillillä huomio, starttipistoolilla laukaus ja markkeeraus heittona... ja vielä kolmannen kerran sorsapillillä huomio, sekä treinerillä pitkä ja korkea markkeeraus. Jep, kyllä se ois videolle pitänyt saada, ois se vaan niin hauskan näköistä ulkopuolisen silmin. Toisaalta oishan se voinut saada paikalle joitakin valkotakkisiakin, no tällästähän tää meidän harrastus on, ja kaikkien ois osattava itselleenkin nauraa tai ainaskin toisillemme.

Harmikseni huomasin Veeran vaipan olevan jälleen täynnä sitä itseään, joten eikun periksi oli annettava ja laitettava tossua toisen eteen... Tuosta treenipäivästähän alkoi pidempäänkin jatkunut helle, ja sen kyllä koiristakin huomasi. Eivätpähän muutkaan enää pitkään jaksaneet paahtavalla niityllä koiriaan kuumuudella kiusata, tai liekö kuitenkin ollut enempi kyse ihmisten jäätelön himosta. Niin tai näin, loppukahvit tuli juotua mukavan rupattelun merkeissä. Mieleeni jäi muutama leijumaan jäänyt kysymys: Milloin meillä ei enää koirat osaa tehdä laajaa, vapaata hakua? Vai onko meillä kohta näyttely-, metsästys- ja koelinjaisia koiria? Vai oiskohan vastaisuudessa hiukan parempia kouluttajia ja koulutus vaan hiukan haasteellisempaa? Otatko sinä haasteen vastaan? Ai, niin, eipä kellään ollut suurempia palautusongelmia, joten oisko taas katsottava siihen peiliin ja aateltava, miten ne treenit kotona toteutetaan...?

Suurkiitokset Heikille innoittavasta koulutuksesta, taas on innokkaasti treenaavia Turun ympäristössä useampia. Hattua nostan Nevalaisen Tuijallekin, kun meitä jaksoit koko päivän katsella ja kuunnella, ei ole sekään helppo homma, ei. Kiitokset kuuluvat toki myös kaikille osallistujille, eihän tätäkään treenipäivää olisi ilman teitä ollut. Yhdessä kiitämme myös Anttia, joka auliisti kotiaan meille päiväksi lainasi.

Oikein mukavaa alkusyksyä kaikille!
Nythän se koekierre vasta todenteolla monilla alkaa ja välissä pitäisi kyyhkys- ja sorsapaistiakin pataan keritä saamaan. Kiirettä pitää, mutta moikataan taas kun tavataan.

Niina, jolla nykyisellään nuo treenipäivätkin ovat hiukan erilaisia...

<< Takaisin