etusivu kokeet koulutus kurssit tapahtumat toimihenkilöt
 

 

Jäsentenvälinen NOME-koe 28.10.2006, Vehmaa

Taas oli kokeeseen ilmoittautunut oikein sopivasti koiria. Kolmannen tuomarin ansiosta saimme kokeen vietyä läpi valoisaan aikaan. Sää oli... hymmm... miten sen nyt kauniisti sanoisi. Ainakin näin muutaman päivän päästä, kun tätä kirjoitan, voisin sanoa, että sää oli vallan mainio. Sää oli siis erittäin vaihteleva: välillä tuuli ja välillä tuuli tosi lujaa, välillä satoi räntää, välillä lunta, välillä vettä, lounastauolla taisi aurinkokin paistaa. Siitä olen kuitenkin erittäin tyytyväinen, ettei minkäänlainen sää näytä tätä hullua Auran Nuuskulaista koirakansaa ainakaan näissä kokeissa lannistavan, joten tunnelma oli kuten viime vuonnakin erittäin leppoisa.

Tuomarina ensimmäisessä tehtävässä toimi kaukaa kaakosta tullut Ari Ruusunen. Hakutehtävä suoritettiin riistoilla pentujen, tulokkaiden ja alokkaiden osalta. Konkareilla tehtävään lisämaustetta toi ohjaus damille. Jokaiset kilpailijat, varsinkin pentu- ja tulokasluokissa, saivat paljon ohjeita koesuorituksen aikana (kuten tähän kokeeseen kuuluukin). Varsinkin työntekijät olivat kovin kiitollisia 26 hyvästä neuvosta, oli kuulemma erittäin antoisa päivä. Tähän tuulessa karaistuneeseen ansiokkaaseen kaartiin kuuluivat: sihteeri Eeva Pulkki, joka kovin näppärästi kirjaili arvosteluja puuceessä, ampujana toimi Mikael Lehti, ruutua täyttivät ansiokkaasti aamupäivällä Maarit Vauro ja iltapäivällä Johanna Mäkeläinen. Antoipa se allekirjoittanutkin yhden arvostelun, tuomarin jääviyden takia.

Seuraava tehtävä oli markkeeraus. Kirsi Niittymäen laatimat ja arvostelemat tehtävät olivat aika simppelit ykkösmarkkeraukset pennuille ja tulokkaille. Alokkaille ja konkareille oli otettu WT:stä vaikutteita. Parityönä toteutettuna, malti/paikalla pysyminen pääasiassa ja pienen seuraamisosion aikana pääsi koiranhallinta toisilla nostattamaan omanarvontuntoa, toisilla se taisi olla hiukan koetuksella ja toiset taas huomasivat: "Tarttis varmaan treenata!" Tehtävää toteuttamassa olivat tehokas sihteeri Minna Latva, ilman puuceetä, siis hyvin säänkestävine papereineen. Varsinaisessa daminheittohommassa häärivät aamupäivästä Antti Merjamaa ja iltapäivästä Juha Lähteenmäki. Tämä oli samalla myös Kirsin ensiesittäytyminen NOME-toimikunnan riveissä, joten eikun onnea Kirsille valitsemallaan "uralla" NOME-toimikunnan 2007 WT-vastaavana. Tervetuloa joukkoon! Juhalle tilaisuus taas oli viimeinen esiintyminen toimikunnan riveissä, mutta eiköhän toimikunnassa yksi tätä perhettä riittänekin oikein hyvin.

Viimeisenä, vaan ei sen vähäisempänä tehtävänä oli Pallasmaan Nannelille annettu arvosteltavaksi ohjaus. Pennut ja tulokkaat tekivät tehtävän enempi tai vähempi motivoituina. Alokkaat ja konkarit puhtaalla ohjauksella. Noutoesineen sai valita ja valittavana oli: tennispallo, puinen noutokapula ja vanha TOKO:n metalliesine, se sellainen kolmiohäkkyrä. Viimeisen esineen valitsevalle ja sen onnistuneesta noudosta olisi varmasti napsahtanut mestaruus, mutta kaikki halusivat nähtävästi ottaa noudon varman päälle, eikä kukaan näin ollen valinnut metalliesinettä. Hö, sanon minä... Vihoviimeisessä tehtävässä valittiinkin sitten ensivuoden markkeerauksien heittäjät kokeisiin, ei vaisinkaan olkaa ihan huoletta, ei niistä tuloksista sen ihmeellisempää arkistoa pidetä. Mainittakoon nyt kuitenkin, että Katajan Ari kiskaisi lokin ihan mahottoman pitkälle 20,20 metriä. Ja sanottakoon nyt vielä, vaikka vaan vertaukseksi, että vanha keihäänheittäjä kiskaisi lokkia 6,90 metriä. Nämä ja kaikki muutkin lokinlentämät mittasivat ja ylös kirjasivat aamupäivällä Arja Santamäki ja illemmalla remmiin astui Pirkko Wallin. Tälläkin rastilla nähtiin erilaisia, mielenkiintoisia ja perin persoonallisiakin suorituksia.

Kiitos kaikille osallistujille, jotka teitte kokeesta kokeen, joka taas toivottavasti muistetaan lämminhenkisenä tapahtumana tuonnempanakin. ERITYISKIITOS kuulunee myös työntekijöille, jotka marinoitta hymyssä suin jaksoitte viedä jälleen kerran kokeen kunnialla läpi. Näitä tapahtumia kun ei olisi, jos joku ei niissä ahertaisi. Muistetaan tämä ensivuonnakin.

Alla tulokset kokonaisuudessaan. Erikseen kuitenkin mainittakoon PARHAASTA YHTEISTYÖSTÄ palkittu: sku "Kabe", ohj. Petri Tuominen, tuomareiden yksimielisellä päätöksellä! Tästä palkinnosta tullee toivottavasti perinne ja palkinto, jota arvostetaan aikaste paljon. Onnittelut kaikille voittajille! Nina & "Eddie", Elina & "Eppu", sekä Petri & "Kabe". Mestaruutta pääsi juhlistamaan Sari & "Nefer". Muistakaahan kaiverrutella pyttyjä ensivuodeksi.

Se oli sit sellanen vuoden 2006 päätös NOME-toimikunnan osalta, lukuun ottamatta yhtä NOME-kurssia ja yhtä dami-kurssia.

Niina KIITTÄÄ ja KUMARTAA,
ensivuonna jatketaan uusin kujein ;-)


Lokin heiton TOP TEN:
Ari Kataja 20,20 m
Seppo Kurki 18,81 m
Seppo Kurki 16,32 m
Markku Santamäki 14,99 m
Petri Tuominen 14,62 m
Jutta Wiklund 14,58 m
Tuija Malinen 14,38 m
Tiina Valonen 14,31 m
Juha Lähteenmäki 14 m
Arja Santamäki 13,74 m

Tulos on rasteilta saatujen tulosten keskiarvo.


TULOKSET:

Pennut:

1. lbu "Eddie" (6 kk)             I     1,3
ohj. Nina Remes

2. lbu Trombi "Ropi" (6 kk)      II     1,3
ohj. Juha Lähteenmäki

3. lbu "Otto" (6 kk)             III     1,7
ohj. Jutta Wiklund


Tulokkaat:

4. lbn Wizard's Creek "Lady" (18 kk)             III    3
ohj. Merle Holmberg

5. nsn Mindare's Wild Evita "Kerttu" (4 v)             II    2
ohj. Pirkko Wallin

6. sku Majakkasaaren Cicero "Eppu" (2,5 v)             I    1,7
ohj. Elina Lietzén


Alokkaat:

7. knu Eternal Fire Airforce One "Maxi" (3 v)            2,3
ohj. Tiina Hietamäki

8. lbu "Bono" (5,5 v)             3
ohj. Jutta Wiklund

9. lbn Ruususen Dernhelm "Helmi"             2,3
ohj. Mervi Kunnasranta

10. lbu Adventure's Qué Maravilla "Dante" (4,5 v)             1,7
ohj. Heidi Kitula-Muuri

11. lbn Triple M'S Born in Brood Daylight "Essi" (2 v)             2,7
ohj. Tuija Malinen

12. sku Batzi's Royal Steel "Luca" (1,5 v)             III     1,3
ohj. Kirsi Vuorinen

13. knu Goldfellow Firepower "Jänkä" (1 v)             2
ohj. Tiina Valonen

14. sku Dekantteri "Kabe" (1,5 v)             I     1+
ohj. Petri Tuominen

15. knu Mellan Roundup "Rudi" (3 v)             II     1,3
ohj. Tiina Nylund-Jokinen

16. skn Majakkasaaren Camomilla "Milla" (2,5v)             1,7
ohj. Seppo Kurki

17. nsu Hedera's Unlimited Star "Hemppa" (3 v)             2,7+
ohj. Maarit Vauro

18. knu Makuuni Herakles "Jönssi" (1 v)             3+
ohj. Arja Santamäki

19. knn Makuuni Galaleia (1 v)             1,7+
ohj. Markku Santamäki


Konkarit:

20. lbn Muistokas Muistokas "Muru" (4,5 v)             III     1,7+
ohj. Nina Remes

21. nsu Openbays Wild Boy "Tico"             1,7+
ohj. Kati Kuosmanen

22. sku Majakkasaaren Vii-Rus "Viirus"             2+
ohj. Seppo Kurki

23. lbu Skovager's Roughshot Dan "Dan" (3 v)             2+
ohj. Antti Merjamaa

24. knu Häämörin Aikapommi "Indy" (7 v)             II     1,7+
ohj. Ari Kataja

25. knu Bitterblue Khaos "Nefer" (3 v)             I     1,3+
ohj. Sari Myllyviita

26. sku Utulinnun Lenny "Lenni" (4,5 v)             Paras joutsenen jahtaaja ;-)
ohj. Kirsi Vuorinen


<< Takaisin

T

U

L

O

K

S

E

T

 
   
Perustottelevaisuus
Toko
Kokeet
Koetulokset 2003-2008
Perustottelevaisuus
Toko
Agility
Nou/Nome koulutus
Perustottelevaisuus
Toko
Perustottelevaisuus
Toko
Hallitus
Toimikunnat