|
|
Auran Nuuskut ry:n
JÄSENTENVÄLINEN NOME-KOE 29.10.2005
Auran Nuuskujen jäsentenväliset NOME-kisat pidettiin syysleirin yhteydessä lauantaina, 29.10.2005. Paikkana oli Vehmaan Rautilakeskus, joka sijaitsee kauniilla paikalla Vehmassalmen rannalla.
Sää loppujen lopuksi kuitenkin suosi meitä, sillä alkuviikolla oli ollut lumi maassa ja pakkasta, vasta loppuviikolla päästiin taas plusasteiden puolelle ja huokasimme helpotuksesta uimahommien suhteen. Lauantain sää oli puolipilvinen, lämpöä mittarissa +9 astetta, mutta melko kova rantaan osuva tuuli kyllä teki läsnäolonsa kaikille selväksi.
Koe aloitettiin aamulla yhdeksän aikaan ja koko päivä kisailtiin, niin että viimeiset koirat lopettelivat työskentelynsä säkkipimeässä, kun tähän aikaan vuodesta se pimeys tuli jo ilta kuuden jälkeen, mutta oli sitten upea tunnelma laavulla nuotion äärellä iltapäivän palkintojen jaossa.
Koepaikkana oli Rautilakeskuksen ranta, joka oli ruopattu kuivahko kaislikko hiekkarannan vieressä ja yleisöä varten isot hienot tilat laavulla ja muut keskuksen palvelut muutaman kymmenen metrin päässä.
Tunnelma koepaikalla oli ensimmäistä kertaa kisaaville selvästikin hieman jännittynyt, oltiin tultu kokeilemaan miltä tuntuu olla NOME-kisoissa, vaikkei koirat välttämättä osanneetkaan kaikkia osa-alueita. Oli hyvinkin yleistä, että meidän nuoret noutajat kaappasivat riistan itselleen eivätkä luovuttaneet sitä kenellekään ja joskus toimitsijoidenkin apua tarvittiin asian oikeille urille saattamisessa.
Tulokkaiden ja pentujen suorituksia yleisö pääsi kivasti seuraamaan laavulla istuskellen.
Alokasluokassa kisasi iso joukko tasaveroisia koiria. Tässä luokassa jo otettiin nämä kisat vastaan erittäin hyvänä treeninä. Ehkä olisi toivonut, että alokasluokka olisi ollut enemmän yleisöystävällinen ja metsästyskoemainen, niin että uudetkin harrastajat olisivat nähneet enemmän mitä tapahtui ja saaneet käsityksen mitä oikeissa NOME-kokeissa tapahtuu. Suurin osa alokkaista suoritti kaikki tehtävät kelvollisesti, josta varmasti kaikille jäi hyvä mieli.
Konkareilla olikin jo melkein pimeää, kun pääsivät omaan suoritukseensa ja järjestäjät sovelsivat koetta hienosti muuttuneet olosuhteet huomioiden.
Kaikkien suorituksien jälkeen jännitettiin, miten tuomarit erottavat voittajat niin monesta tasavertaisesta koirakosta. Tulokset julkaistiin nuotion räiskyessä, lämpimän pimeyden ympäröimänä ja suuren loppuun asti jännittävän yleisön läsnä ollessa. Kaikissa luokissa työskenteli erittäin hienoja riistatyöskentelyyn kykeneviä metsästäjän apulaisia ja lähes kaikki noutajarodut olivat edustettuina kisoissa.
Toimitsijat ja tuomarit olivat reippaita ja ahkeria uurastaen koko päivän onnistuneen kisapäivän eteen niin soutu-veneessä kuin kaislikossakin. Ilmeisesti osa kokeessa töissä olleista työntekijöistä olivat nimenomaan tulleet tutustumaan lajiin ja samalla ottamaan oppia. Kaiken kaikkiaan näytti siltä, että koko joukko, niin ihmiset kuin koiratkin olivat tyytyväisiä ja iloisen uupuneita.
Kokemuksia kirjasivat kokeeseen itsekin osallistuneet
Nina ja Minna
TULOKSET: (starttijärjestyksessä)
Pennut:
sku "Väiski" Majakkasaaren West Braun s. 18.3.2005 2, II
om. & ohj. Kerttu Maanila
sku "Gabe" Majakkasaaren Dekantteri s. 13.3.2005 1, I
om. & ohj. Petri Tuominen
Tulokkaat:
nsn "Kerttu" Mindare´s Wild Evvita s. 9.8.2002 2
om. & ohj. Pirkko Wallin
sku "Eppu" Majakkasaaren Cicero s. 22.4.2004 2,5
om. & ohj. Elina Lietzén
nsu "Hemppa" Hederas Unlimitet Star s. 7.2.2004 1, I
om. & ohj. Maarit Vauro
knu "Rivo" Delibes Easy Elwood s. 20.5.2003 1
om. & ohj. Tanja Pälijärvi
lbu "Lucky" Brookhill´s Lucky Luke s. 30.6.2004 3
om. Marika Bonn
knu "Vito" Karvin Timberjack s. 10.11.2001 2
om. & ohj. Tuija Tarvainen
Alokkaat:
knu "Nefer" Bitterblue Khaos s. 8.6.2003 1
om. & ohj. Sari Myllyviita
lbn "Muru" Muistokas Murmeli s. 19.2.2002 1
om. & ohj. Nina Remes
knn "Narri" Häämörin Aamukaste s. 19.2.1999 1
om. & ohj. Pirkko Visasalo
lbn "Bico" Muistokas Muistokas s. 19.2.2002 1
om. & ohj. Nanneli Pallasmaa
knu "Rudi" Mellan Roud s. 6.12.2003 1
om. & ohj. Tiina Nylund-Jokinen
lbu "Dan" Skovager´s Roughshot Dan s. 30.11.2003 1,5
om. & ohj. Antti Merjamaa
knu "Benji" Heathermead Hagen s. 13.4.2001 1
om. & ohj. Pirkko Visasalo
lbn "Flora" Punapakan Voikukka s. 21.5.2004 1
om. & ohj. Kirsi Niittymäki
knu "Tredje" Dasty Love Letters s. 13.10.2002 1
om. & ohj. Marja-Lea Visasalo
lbu "Koistinen" Bahokki´s Brandy Bear s. 23.5.2003 2
om. & ohj. Taina Ketola
lbu "Dante" Adventurer´s Qué Maravilla s. 25.1.2002 1,5
om. Heidi Kitula-Muurinen ja Anu Kitula
lbu "Irvin" Nuuskunenän Irvin Goodman s. 11.6.2003 1
om. Raija ja Jussi Laaksonen
knn "Fani" Heathermead Melissa s. 16.7.2003 1
om. Niina Kreivilä, ohj. Juha Lähteenmäki
lbn "Essi" Triple M´s Bornin Broad Daylight s. 27.8.2004 2,5
om. & ohj. Tuija Malinen
knu "Tompa" Karvin Alive N´Kicking s. 22.12.1998 1
om. & ohj. Minna Ruusunen
lbn "Anni" Nuuskunenän Jodie Foster s. 28.2.2004 1
om. Raija ja Jussi Laaksonen
knu "Hector" Goldencoat Special Edition s. 9.1.2003 2
om. & ohj. Katri Aarnio
sku "Viirus" Majakkasaaren Vii-Rus s. 6.1.2003 1
om. Minna Latva ja Seppo Kurki, ohj. Minna Latva
kku "Afro" Cabllus Road Runner s. 29.4.2002 1,5
om. Tiina Valonen ja Ari Kataja, ohj. Tiina Valonen
skn "Milla" Majakkasaaren Camomilla s. 22.4.2004 1, I
om. Minna Latva ja Seppo Kurki, ohj. Seppo Kurki
Konkarit:
knu "Indy" Häämörin Aikapommi s. 19.2.1999 1, I
om. Tiina Valonen ja Ari Kataja, ohj. Ari Kataja
sku "Totte" Sort Guld Give Way to Temptation s. 17.2.2001 1
om. & ohj. Minna Latva
<< Takaisin
|
 |
|